perjantai 31. heinäkuuta 2015

Koska matka- ja rahtiliput pientä elämän särmää muutosta varten auttoi hiukan, ja työpaikan orastava vaihto toisen hiukan, eikä tänään löytämäni unelmien taloa varten vielä ihan ole rahoja plakkarissa, päätin rysäyttää itselleni uutta alkua hyppäämällä uuteen blogiyhteisöön. (Ihmeellinen, kalvava "mun tarttis tehrä ny jotakin! -tunne)

Jos haluat mukaan, hyppää kohteeseen "halvalla hyvä elämä" joka löytyy lily-blogeista. 
Katsotaan mitä tästä tulee kun lisätään yleisöä ja pätemisen painetta hiukan. 

Ilmoita ystävällisesti jos et pysynyt syrjähyppyni perässä, eikä uutta osoitetta löydy. Voin koittaa auttaa. Palaillaan, te 42 uskollista lukijaa! 
Perjantai! 
Työviikko askarreltu, kämppä siivottu. 
Jee! 
Kun saan kekarat unille, korkkaan perjantaioluen. 

Sit mä olen kun Sylvi sohvalla, 
kas näin: 


maanantai 27. heinäkuuta 2015

Talo, josta ajattelin remontoimalla saada meille justiinsa sopivan, ja joka oli sopivan isolla tontilla, ja sopivan syrjässä, olikin totaalipommi!
Välittäjä ei edes kehdannut soittaa mulle, vaan laittoi raportit kirjallisena, 
enkä ihmettele! 

-vesivahinko, homeongelma, sieniongelma, tontin/kaavan muuttaminen työpaikka-alueeksi, kaivot miltei käyttökelvottomat... Nämä siis peruskorjauksen lisäksi. 
Voi morjens! 

Onneksi otin yhteyttä, en mieti turhaan mitäs jos se olis ollut meille täydellinen paikka. 
Ei ole. 
Olen iloinen. Siis siitä että otin selvää kun siltä tuntui, eikä tarvitse asiaa enempää spekuloida. Voi jatkaa tätä helpohkoa elämäänsä, ilman polttavaa talokuumetta. 

sunnuntai 26. heinäkuuta 2015

No voi sun saakeli. 
Meillä on hiton hyvin järjestelty elämä, ja hommat nyt rullaa. 
Mun työmatka entisestään lyhenee, kundi menee eskarien, ja vuoden päästä samaan kouluun siskonsa kanssa. 
Meillä on hieno ja uusi rivarinpätkä, ja uuden junaradan myötä hommat on alkaneet rullaamaan paremmin kun helposti. 
No. 
Sit mä löydän unelmien talon keskeltä huitsin nevadaa. 
Olen asiaa yrittänyt painella villasella, mutta en vaan pysty. 
Jos me sinne lähdetään, menee kaikki päin hemmettiä. Remonttia pukkaa, kylmiä talvia ja kaikkea hiton rasittavaa. 
Silti. 
Huomenna soitan välittäjälle. 

Hullu olen. 
Taas kerran. 
Tunne painaa vaa'assa enemmän kuin järki. En aina itsekään kestä tätä mun päätä, mutta sen kanssa se vaan on elettävä. Ei auta muu. 

Muutenkin uusia tuulia puhaltaa meidän perheessä... 
Siitä lisää tuossa vähän myöhemmin. 

Tänään maattiin lasten kanssa koko päivä sohvalla kun muru nukkui. Satoi. Satoi. Satoi. 
Katseltiin leffoja ja pelattiin pädillä. 
(Vink. Vink. Toca-nature, 2014 vuoden appsiksi valittu "peli" iskee mun nakeroihin täysiä. Seesteinen metsänrakennus- ja elukoiden ruokkimispeli. Tjeu.) 
Kun aurinko suvaitsi hetken pilkahtaa, 
tehtiin taas supernopea lähtö skidien kanssa.
Vedettiin sekunnissa kumpparit jalkaan ja syöksyttiin takapihan metsään. 
Villivadelmat ja mustikat hyppivät rasiaan pikavauhtia pikkupoimijoiden toimesta. Huomenna palkitsen ne kuningatarpiirakalla kyllä. 

Tästäkö idyllistä luopuisin. 
Ei, 
kyllä, 
ei... 
En tiedä. 

lauantai 25. heinäkuuta 2015

Köyhät lomailee hoodseilla,
Suomenlinna. 
Bussilipun (hsl) hinnalla.

Kun olin koirien kanssa aamulenkillä, huomasin että aurinko kerrankin paistaa täydeltä terältä. Heitin heti kotiutuessa muksuille pikana aamupalat naamariin ja hypättiin samalta seisomalta lähijunaan. Ja siitä eväskaupan kautta Suomenlinnan lauttaan. 

Lauttamatka suokkiin on skideille aina kiva. Ja mulla on siitä helpot skidit, että nille kelpaa retkeksi mikä tahansa kohde, kunhan on eväitä mukana/tarjolla. 
Mutta Suomenlinna! 
Suomenlinnassa on eväiden lisäksi tunnelit, meri, laivat, kalliot, tykit, sukellusvene... Kaikki on niin siistiä ja vähän erilaista. 

Me vaan istuttiin kalliolla, ja mä nautin maisemasta kun penskat onki käsin merileviä. (Tää on ikuinen hitti.) Syötiin vatruskoja ja suklaamuffinssia, seikkailtiin tunneleissa, heiteltiin leipiä, ihmeteltiin sukellusvenettä, lapset kahlasi meressä. (Kundikin oli korviaan myöten märkä muutaman rantautuneen aallon jälkeen, mutta ei haitannut. Kotona oli jo vaatteet kuivat.) Taas tästä retkestä jäi mulle hyvä mieli. Etenkin siitä suunnittelemattomuudesta, spontaaniudesta ja siitä että "kunhan seikkailtiin" ja ihmeteltiin. 

- haluatteko nähdä? 
- kokeillaanko tätä? 
- mennäänkö tästä? 
- no tonkikaa. 
- menkää vaan mereen. Taas.
- kuivuuhan ne. 
- kyllä sieltä joku lautta kulkee. Ei ole kiire minnekään. 



Suokissa on oma erityinen tunnelmansa. Helppo ja kuitenkin spesiaali retkikohde. 

Ja uskomatonta. Aurinko suvaitsi paistaa koko retken. Halleluja! 

perjantai 24. heinäkuuta 2015

Pälliä! 
Mulla alkoi viikonloppu. Vaimoni on viikonloppuyöt töissä. 
Voi kurjuuksien rovio mä sanon. 

On oikeesti vaikea ylläpitää parisuhdetta kun eletään ihan eri rytmeissä. Toki tekstiviestirakkaus tiukassa paikassa riittää. Ja se että tiedän että toinen on täällä mua varten, aina. Varsinkin jos maailma potkii tai muuten surettaa. Ni aina se on. 

Mutta haluaisin sen myös hyvinä päivinä. 
Vapaailtoina. 
Lomalla. 
Aamukahvilla. 
Iltasohvilla. 
Nukkumaanmennessä. 

Hitto mä oon valinnut sen siksi että mä pidän siitä, sen seurassa on mukavaa, se on kertakaikkisen mulle sopivaa seuraa ja sen kanssa mulla on kiva olo, En mä olis sen kanssa ensinkään jos mä en haluaisi viettää aikaani sen kanssa. 
Vaikka olis perusteiltaan hyvä suhde, ei se elä pyhästä hengestä, eikä edes niistä rakkausviesteistä. Eikä siitä että kemiat mätsää sen vartin viiva 2h jonka ehtii toista päivässä näkemään. 

En halua vieraantua. En joutua erilleen. 
Ja koska meillä on näitä lapsia kahtaa eri sorttia, ihmis- ja koirayksilöitä, niin tuntuu että molemmilla on pesue pyöritettävänä aina kotona ollessa. Hyvällä tuurilla sillä yhdellä henkilöllä kaksi pesuetta. Kun se toinen on töissä ja toinen vapaalla. Aina väärään aikaan. 

Ja ei, en valita. Upeeta kun on työtä mitä tehdä! Rahaahan tulee ovista ja ikkunoista, arki sujuu kuin tanssi, kaikilla on kivaa ja molempien työt on mukavia. Meillä on yhteisiä haaveita, omia salaisuuksia ja muuta siirappia yllinkyllin. 

Mutta. 
Note to self: 
Varasta aikaa toiselle. 
Keskustele. 
Pussaa ja riitele jos siltä tuntuu. Tai aina kun tuntuu.  
Älä ota toista itsestäänselvyytenä. 
Näytä että rakastat.  Siis sano. Ja näytä. 
Ja huomaa, että toinen on todella siinä. 

Tänään aamulla riitti tuttu unituhina mun niskassa ja käsi rinnan päällä kun heräsin kellon soittoon.

Silti. 
Kirpasee tämä. 

Ja uskon että kaikelle on tarkoituksensa. Ehkä tässä riutumisessa se, että se yhteinen aika tuntuu näillä spekseillä todella arvokkaalta. 

torstai 23. heinäkuuta 2015

Mä joskus todella mietin mitä "aito avioliitto"-lakialoitteen kannattajat kuvittelee että meillä täällä kotona tapahtuu. Tai miten ne näkee meidän elämän? Mistä ne kokee että meidän lapset jää paitsi? Mistäkohtaa ne kärsii nuo lapset? 

Olisko haittaa jos "vaimolla" olisi perintäoikeus mun omaisuuteen? Tai koko perheellä olisi sama sukunimi automaattisesti mahdollisuus ottaa? Tai että napanuoran leikannut vanhempi olisi se jolle lapset automaattisesti jää jos mä kuolisin? 

Meillä on täydellä, vakaalla harkinnalla hankitut lapset. Joiden hyvinvointi on kaikessa etusijalla. Me tehdään parhaamme niiden eteen. On rakkautta, rajat, rutiinit. Kukaan ei koe väkivaltaa, alkoholismia, välinpitämättömyyttä, nälkää tai puutetta täällä. 

Lapset eivät voi valita vanhempiaan, ei meidän, eikä muissakaan tapauksissa. Niitä voidaan kiusata, mutta tutkimusten mukaan "seksuaalisiin vähemmistöihin" (Huoh.) kuuluvat vanhemmat puuttuvat kiusaamiseen/koittavat estää sitä herkimmin. ( en edes viitsi aloittaa aiheesta "miltä kaikilta ihmisryhmiltä voidaan kieltää kiusaaminen sillä perusteella että "lapsia voidaan kiusata"... You name it.) ja vielä kun olemme sattuneet osumaan niin "suvaitsevaisiin" (Huoh.) piireihin, että lapsia ei ole kiusattu ollenkaan. Ei yhtään. Ei tipan tippaa. ( vaikka tämän ajattelun mukaan voi Ruttu-raukkaa. Hassu nimi, hassu sukunimi, hassu lempinimi, pieni koko, etnisyyteen viittaava ulkonäkö, lesbot vanhemmat... Ei tipan tippaa. Uskotteko?! Miettikääpä sitä!) 

Mua ei loppujen lopuksi kiinnosta hittojakaan suvaitseeko joku minua tai mun elämää. Tai onko jonkun mielestä mun avioliitto aito. Koska mulle se on. Aito. Aidompi kuin mikään. Odotamme mielenkiinnolla tuleeko tapahtumaan niin, että allekirjoittamalla jonkun paperin, saamme perheellemme, joka on meidän aito oma perhe, tykkäsitte tai ette, samat oikeudet kun muutkin normaali-ihmiset tässä maassa. Koska mielestäni ne kuuluu meille. 
Koska perhe. 
Koska rakkaus. 
Koska velvollisuudet.
Koska oikeudet. 
Koska perhe. 
Koska rakkaus.

Seksuaalisella suuntautumisella ei ole avioliiton tai perheen kanssa mitään tekemistä. 
Seksuaalisuus kuuluu ainoastaan meidän makuuhuoneeseen. Ei kenellekään muulle. 
Jos kirkkomme/kirkkonne/kirkko ylipäätään ei hyväksy kahden ihmisen välistä rakkautta, kannattaa miettiä ns. hiippakunnan vaihtoa. Silläkään ei musta ole mitään tekemistä avioliitollisten oikeuksien/velvollisuuksien kanssa tässä lakiasian rylläämisessä. Kyse on yhtälailla mun ihmisoikeuksista, kun mun lasten oikeuksista omaan perheeseensä. 
Omaan perheeseensä.
Omiin vanhempiinsa. 
Oikeudesta. Omiin. Vanhempiinsa.